Ei se sitten mennytkään ihan niin. Kovasti luulin eilen, että vastoinkäymiset on nyt ohi. Kova lussutus kävi tosiaankin päivän ja ajattelin pentujen kirivän sairaspäivänä puuttuneet grammat heti kiinni. Enpä tullut ajatelleeksi, että Ava oli päässyt aika kuivaksi. Vaikka se lihalientä saikin puoli litraa aamun ja päivän aikana, ei pentujen paino noussut vaan alkoi tippumaan.

Kun huomasin tämän, soitin heti eläinlääkäriin, jossa kehotettiin aloittaa pentujen pulloruokinta välittömästi. Onneksi pennut ovat "jo" yli kaksiviikkoisia, joten kriittinen tilanne ei ollut. Lähdin sitten ajamaan apteekkiin kesken työpäivän ja soitin muutaman kaverin hätäavuksi. Taina kävi hakemassa Elinalta toista äidinmaidonkorviketta, tuttipulloja ja muuta tarpeellista. Mari tuli auttamaan neljän jälkeen ja toi mukanaan ison säkin herkkuja myös minulle :D Hanna olisi ottanut Bessien agitreeneihin, mutta ajattelin vielä viiden aikaan, että menen itse treenaamaan, mutta edellisyön parin tunnin unet yhdistettynä pieneen stressiin saivat mielen muuttumaan.

Pienen totuttelun jälkeen pennut alkoivat hanakasti imeä. Pienillä terriereillä on valtava elämänhalu! Itse asiassa parhaaksi tuttipulloksi osoittautui Lucaksen vanha tuttipullo isolla tutilla. Avakin sai äidinmaidonkorviketta, jotta saisi energiaa ja nestettä itseensä. Avan vatsa oli jo tyhjentynyt, mutta jäljelle jäi tietysti iso nälkä. Tuollaisen koettelemuksen jälkeen ruokinta on aloitettava pikkuhiljaa ja lisäsin ruokavalioon kaurapuuroa tuomaan kuituja ja riisiä helpon sulavuutensa takia. Luut jätettiin nyt toistaiseksi pois.

Yön nukuin pentuhuoneen lattialla ja Ava imetti pennut pariin kertaan (ja herätti minut nälkäisenä klo 02 ) ja aamulla pentujen painot olivat jo mahtavassa nousussa. Ainakin Avan maito riitti pitämään painot  normaalina, kun yöllä en lisämaitoa antanut. Main paino lähentelee jo kiloa! Nyt oma olo alkaa olla kohtalainen, vielä kyllä univelka painaa silmiä, mutta enää ei mennä horroksessa kuten eilen. Jos haetaan tästä jotain positiivista niin se on, että pennut ovat nyt selvästi leimautuneet myös minuun. Pikku-Martti on osoittautunut selvästi eniten ihmisrakkaaksi tässä vaiheessa, se tulee pentulaatikon reunalle huutelemaan, jos siihen viereen istahdan. Kuulot eivät pelaa vielä kenelläkään, en ole ainakaan huomannut. Pennut jo painivat ja meno on välillä jo hurjaa :D

Elämä heittää näköjään välillä melkoisia kierrepalloja eteen. Näiden jälkeen olen taas varma, että tuli mitä tahansa, siitä selviää, kun on ystäviä. Kiitos kaikille!

Kuvat ovat nyt suurimmaksi osaksi nukkumakuvia, kun en ehtinyt pentuja alkaa yksitellen herättelemään :)

Martti

Don

Ylhäältä Eve, Mai, Teemu