Tiedättekö, nyt se sitten iski. Pentukuume. Vaikka Bessien tulon jälkeen päätin, että ei enää meille uusia pentuja. Olen surffannut eurooppalaisten parsonkasvattajien sivuja ja miettinyt mistä yhdistelmästä olisi mukava saada uros Suomen maalle. Pari mielenkiintoista onkin löytynyt, yksi pentue juuri syntynyt. Mutta yksin ei ole välttämättä rahaa (kiitos tulevien remonttien), eikä kyllä kokemustakaan. Eikä taitaisi Marco hyväksyä meille uutta pentua =D Mutta haaveillahan saa, kuka voi vastustaa tätä?

619427.jpg

Muutto lähestyy ja uuteen kotiin päästään kesäkuun puolessa välissä. Toivottavasti keittiö on uudessa kunnossaan ja kaikki seinät maalattuina heinäkuun aikana. Keittiö tilataan vasta torstaina ja toimitusaika on n. 4 viikkoa, koska joudumme ottamaan mittatilausovet. Puustellin kaapit vuodelta 1993 kun eivät ole standardikokoisia ja tarkoitus on vaihtaa vain ovet + tasot + kodinkoneet.