...ja alkoi kertomaan ketulle tarinaa :)

Olimme siis eilen tutustumassa jälleen keinoluoliin ja kettuun ja ilokseni Bessie on edelleen yhtä innostunut ketuista kuin muutama kuukausi sitten ensimmäisellä kerralla. Alamme Bessien kanssa nyt sitten treenaamaan ja asetin itselleni tavoitteen, että jos kaikki menee hyvin ja intoa ja uskallusta riittää, Bessie menee ensimmäisiin kokeisiin viimeistään 18.8. Silloin on kokeet tuolla Mietoisissa, jossa eilen harjoittelimme. Bono ei uskaltanut sanoa ketulle tälläkään kertaa mitään, joten näin jälkeen päin ajatellen, se ei olisi ollut terveenäkään parasta mahdollista jalostusmateriaalia. Kuva ensimmäiseltä tutustumiskerralta:

DSC01001.jpg

Eilen oli kyllä jännä päivä, sekä minulla etttä koirilla. Kuten moni kuuli uutisista, Nokia aloittaa yt-neuvottelut 700 ihmisen kanssa ja meidän yksikössä neuvottelut koskevat 130 ihmistä. Olen kyllä todella tyrmistynyt ja surullinen, mutta samalla iloinen siitä, että meidän tiimiämme neuvottelut eivät tässä yhteydessä koske. Juuri maanantaina kuulin, että saan lisää vastuuta ja ns. "ylennyksen", joten olisin ollut kyllä todella tyrmistynyt, jos matto olisikin vetäisty eilen alta.

Meidän asuntomme on nyt ollut internetissä viikon verran ja sunnuntaina asunnossamme on ensiesittely. Toivomme kovasti, että asunto menee kaupaksi ensiesittelyssä. Tarvasjoen asunnon kohtalo ratkeaa lähipäivinä, mutta olemme jo tekemässä varasuunnitelmaa ja katsomme viikonloppuna paria muuta omakotitaloa.

Varasin viime viikolla joukkotarkastukseen ajan Turusta. Bessie ja kaverit saavat silmät ja polvet tutkittua 22.3., kaksi päivää 1-vuotissynttäreiden jälkeen. Kyllä aika on mennyt niin äkkiä, Bessie täyttää ensi viikolla jo 11 kuukautta. En voi kun ihastella sitä millainen parsoni siitä on kasvanut. Se on kyllä kaikki ja enemmän kuin mitä ikinä toivoin: harrastuskaveri, pusuttelija, lämmittäjä, ihana pikkusisko Bonolle. Bono on opettanut Bessietä hyvin ja ne ovat edelleen niin hyviä ystäviä. Tälläkin hetkellä leikkivät vetoleikkejä luun kanssa. Molemmat ovat meille niin rakkaita!