Eilen vietettiin mukava päivä erkkarissa ja otsikon onnenkyyneleet oli kyllä todella lähellä. Erkkariin oli ilmoitettu 230 parsonia ja koska elättelen toiveita, että Bessie olisi raskaana ja Peppi oli vielä liian nuori, omia koiriani ei kehissä nähty. Sara ja Juha olivat kuitenkin ilmoittaneet Avan avoimeen luokkaan ja mukana oli tietysti ihana Jaffakin. Jaffa oli iloisena tutustumassa kaikkiin koiriin ja jaksoi heiluttaa häntää kaikille.

Ensin kehässä oli Tuure. Tuuren tuomarina oli englantilainen Kim Denby-Gardner, joka oli tiukkaakin tiukempi tuomari. Junioriluokassa ei jaettu uroksille yhtään ERIä ja nuortenluokassakin vain yksi uros oli ERIn arvoinen tuomarin mielestä. Tuure sai H:n oikein hienolla arvostelulla. Tuure esiintyi Hannan kanssa loistavasti, ei minkäänlaista venkoilua tai muutakaan ja syystäkin Hanna oli tyytyväinen. Tässä kai se näyttelyissäkäymisen mielekkyys onkin. Oikeastihan sitä kilpailee vain itseään vastaan. Oli tulos mikä tahansa, mutta jos saa näytettyä koirasta ne sen parhaat puolet ja esitettyä koiran edukseen ja niin, että tuomarikin sen huomaa, lopputuloksella eli sen nauhan värillä ei ole merkitystä. Tuuren arvostelukin oli oikein hyvä. Tuomari tykkäsi muun muassa Tuuren päästä ja koosta. Hyvä Hanna ja Tuure!

Nartuilla tuomarina oli suomalainen Päivi Eerola, joka hänkin oli hyvin tarkka ERIn arvoisista koirista. Avoimessa luokassa oli 33 narttua ja Avan mennessä kehään oli ERInomaisia annettu vain muutama.  Ava on palautunut synnytyksestä hienosti ja on loistavassa fyysisessä kunnossa. Avan kroppa on myös avautunut synnytyksen jälkeen, takapään painopiste on painunut lähemmäksi maata eli kävellessään peittää enemmän lattiaa. Samoin kävi Bessielle synnytyksen jälkeen. Kyllä oli kasvattaja ylpeä jo tässä vaiheessa.

Ava esiintyi Juhan kanssa loistavasti! Koska tiesin tuomarin olevan tiukka, en suurimmissa kuvitelmissanikaan osannut odottaa Avalle ERIä, mutta niin se Päivi Eerola vain rankkasi Avan ERIn arvoiseksi. Iso hatunnoston paikka, että näkee hyvän koiran karvasta huolimatta :)

Eikä siinä vielä kaikki! Avoimessa luokassa kaiken kaikkiaan seitsemän narttua sai ERIn ja kilpailuluokassa Ava sijoittui luokkansa neljänneksi! Tässä vaiheessa kyyneleet nousi silmiin. Kiitos vaan kaikille onnittelijoille! Joku voisi ajatella, että sehän on _vain_ neljäs sija, mutta itse rankkaan Avan sijoittumisen yhtä korkealle kuin Bessien PN2-sijoituksen Terri-Erissä kasvattajatuomarilla. Upeita koiria halli täynnä ja ihana Ava ainoa ERin saanut sileä, ainakin pikavilkaisulla. Hienoa Sara, Juha ja Ava, ootte te upeita!

Ava sijoittuneena. Kuvaaja Tomi Peltoranta

 

Muutoinkin päivä oli mukava. Pääsin avustamaan Kaisaa kerhokauppaan ja kylläpä puotipuksuna oli kivaa! Sai jutella kivojen parsonihmisten kanssa ja tutustuakin uusiin parsonihmisiin. Henki näyttelyssä oli hieno ja kannustettiin toistemme koiria todella. Upeat koirat voittivat, onnittelut heille! Ensi vuonna uudestaan, eikös?

P.s. Bessien ultra on keskiviikkoiltana. Mielestäni merkkejä on, mutta voin tietysti kuvitellakin ne ;)