B&B:n kanssa ollaan harjoiteltu ohituksia ahkerasti. Välillä menee hyvin ja välillä vähän huonommin. Miten ne voivatkin vaistota onko minulla oikeasti lihapullaa taskussa vai ei?!? Bessielle tämä kevään alku on ollut taas kurja. Hienohelma ei voi sietää sitä, että on märkää ja kylmää eli aika usein minulla on 7 kiloa perässävedettävää mukanani. Bonoa ei lätäköt ja rapa haittaa, se porskuttaa niistä suoraan läpi. Jokaisen lenkin jälkeen minulla on siis kaksi ei-niin-valkoista koiraa pestävänäni ja sitä hiekkaa, sitä on ihan kaikkialla!

Pääsiäisenä kisataan taas kakkosissa kahden startin verran. Nyt sitten keskityn viimeistelemään ohjaukset loppuun saakka enkä vain roiski menemään. Hyvänä päivänä meillä olisi varmasti mahdollisuuksia myös niihin nolliin, mutta eipä tässä mikään kiire ole, ehtiihän sinne kolmosiin myöhemminkin ;) Treenaamassa ollaan käyty pari kertaa viikossa. Perjantaisin ollaan otettu Hannan ja poikien kanssa treenit ennen työpäivää, melkoisen virtapiikin saa aikaan kunnon treenit aamulla!

Perjantaina meidän 8 vuotta hyvin palvellut Whirlpool-pesukoneemme teki näyttävän ulosmarssin kuin ahtaaja ikään. Pidin sille tiukan puhuttelun ja pesukone lupasi parantaa tapansa, mutta suoritti ulosmarssin jälleen seuraavana päivänä. Pesukone ei antanut muuta vaihtoehtoa kuin pitää nopeat yt-neuvottelut, joiden tuloksena työsopimus irtisanottiin välittömästi. Mitään irtisanomispaketteja en pesukoneelle tarjonnut, mutta lupasin kyydin Matkahuollon hellässä huomassa kierrätykseen. Toivottavasti miss Candy kotiutuu vielä ennen pääsiäistä, muuten alkaa pyykkivuori lähennellä vaarallisia lukemia...

Meidän pihalta alkaa paljastumaan ties mitä rakennusjätettä, rakennuttaja saa kyllä tulla siivoamaan jälkensä lumien lähdettyä. Piha tulee olemaan melkoinen kuravelli pitkään, koska pihoja ei luonnollisesti ole tehty eikä edes maata ole vielä ajettu. No josko sitä loppukesästä pääsisi jo nurmikkoa ajelemaan, siinäpä tavoitetta! Talon maalaus on ensimmäinen projekti ja isi lupasi tulla auttamaan vappuviikolla. Sopii toivoa, että lumet sulavat siihen mennessä.

Lucas kävi eilen 18kk-neuvolassa ja pituutta pikkumiehellä oli 82,2 cm ja painoa 10,7 kg. Hienosti kasvaa ja kehittyy, melkoinen pikku papukaija :)

Avalla on jo lupaavia merkkejä pentusista, mutta ei vielä hehkuteta. 16.4. on ultra, joten siihen saakka eletään peukut ja varpaat pystyssä :)