Eilen pääsi Bono pitkästä aikaa johonkin harrastukseen Bessien sijaan, kun olin ilmoittanut sen Flyball-treeneihin. Ensiksi harjoiteltiin laudalle astumista ja sitten harjoittelimme hyppyjä. Olin niin iloinen siitä, että Bono tuntui jaksavan kuunnella minua vaikka agilityesteitä olikin vieressä. Toki välillä piti käydä putkessa juoksentelemassa, mutta pääasiassa Bono keskittyi siihen, mitä sanoin.

Lucas oli taas mukana menossa ja kunnon kepon tavoin veteli sikeitä sen ajan, kun äiti harrasti :) Hauskinta oli, kun minulta kysyttiin treenien jälkeen onko Bono ihan pentu! Bono täyttää viikon päästä 6 vuotta ja edelleen näyttää pikkupennulta tehdessään jotain innoissaan :D

Mä olen tainnut hiukan turhaa arastella Bonon kanssa harrastamista, se kun tuntuu tykkäävän melkein lajista kuin lajista ja ainoastaan agility saa sen turhan koville kierroksille. Jos ensi vuonna järjestetään taas flyball-treenit, niin me ollaan kyllä mukana innolla :) Bono oli illallakin ihan onnessaan yhteisestä vapaa-ajasta ja tuli sohvalle viereen, kun sen sinne pyysin. Bono ei ole siis mikään maailman hellyydenkipein koira (toisin kuin Bessie), joten tällainen haliminen on harvinaista herkkua.

Tuure oli tänään Hämeenlinnassa ryhmänäyttelyssä ja saalisti tulokseksi hienosti EH/3. Arvostelu oli oikein hieno ja myös siinä sanottiin, että Tuure on kesken kehityksen. Olemme samaa mieltä ja tästä syystä jätämme Voittajan Tuuren kanssa välistä ja palataan näyttelyareenoille taas ensi vuonna :)