Olin eilen kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa ATT:n hallilla ja se pisti oikeasti mietityttämään. Vaikka luennoitsijana olikin Eukanuban johtava eläinlääkäri, oli luennossa paljon hyviä pointteja ilman mainostamista. Tämä aihe on meille aika ajankohtainen, kun olen pikkuhiljaa vaihtamassa ruokaa toiseksi, ihan vain nähdäkseni vaikuttaako se mihinkään. Bonohan on hyvin herkkävatsainen ja sitä närästää niin älyttömän helposti, että vain yksi ruoka on tuntunut sille sopivan viime aikoina. Bessiehän syö mitä tahansa ja sen vatsa tuntuu olevan rautaa :)

Luennossa oli hyviä pointteja. William-luennoitsija puhui paljon allergioista. Hän sanoi olleensa ihmeissään vuonna 2004, kun tuli ensimmäistä kertaa Suomeen, että Suomessa on joka toinen koira vehnäallergikko. Hän esitti listan, jossa oli eniten allergiaa aiheuttavat ainesosat koiran ruoassa. Ensimmäisenä listalla oli nauta, sitten tuli soija, sen jälkeen kana, maissi, vehnä jne. Hän muistutti, että ei ole olemassa yhtään luotettavaa brick- tai verinäytetestiä, joista voitaisiin todeta koiran allergiat vaan ainoa mahdollisuus on eliminaatiodieetti.

Allergiseksi kuviteltu koira laitetaan 10-12 viikoksi hypoallergeeniselle ruokavaliolle. Kun (jos) ongelmat ovat poistuneet, koiralle syötetään sitten muutama viikko samaa ruokaa, jonka oletettiin allergisoivan. Hän sanoi, että 9/10 koirista ei saa enää tämän jälkeen mitään ongelmia. Vertasi asiaa tietokoneen buuttaamiseen. Syystä tai toisesta koneet joskus reistailevat, mutta buuttauksen jälkeen pelittävät ilman ongelmia eikä mitään loogista selitystä asiaan löydy. Jos koiralla kuitenkin ilmenee ongelmia, otetaan tuon allergisia oireita aiheuttaneen ruoan ainesosalista esiin ja lisätään yksitellen ruoka-aineet ruokavalioon ja ruoka-ainetta syötetään aina pari viikkoa kerrallaan. Jos huomataan esimerkiksi kanan aiheuttavan ongelmia, asiaa ei saa lopettaa siihen vaan koko ainesosalista on käytävä läpi yksitellen. Hänen mukaansa allergisoivia ainesosia on yleensä useampi kuin yksi. Ymmärrettävistä syistä vain murto-osa koiranomistajista on valmis käymään koko prosessin läpi ja tästä syystä koirat on leimattu allergisiksi, ilman oikeaa diagnoosia.

Toinen asia mistä hän puhui oli hampaiden hoitaminen. William näytti karmaisevia kuvia huonoista hampaista ja kertoi tarinoita siitä miten hampaiden hoidattaminen oli tehnyt vanhoista koirista pentumaisen iloisia. Hän sanoi, että pelkästään hampaiden päällipuolinen katsominen ja hoitaminen ei riitä (vaikka on hyvä alku), vaan ne olisi syytä myös kuvauttaa aina välillä. Itseäni tämä pisti mietittymään kovasti, koska olen B&B:n hampaita kyllä hoitanut, mutta enemmänkin voisin tehdä. Nytpä sitten hankintalistalla on Bessielle erilainen ruokakuppi, joka ehkäisee hotkimisen ja pakottaa sen pureksimaan ruokaansa. Sitten hankimme vielä paremmat hammasharjat ja hampaiden harjaus otetaan osaksi päivittäistä rutiinia.

Oli kyllä todella mielenkiintoinen luento ja tänään aamulla tutkinkin jo meidän tällä hetkellä syömämme ruoan ravintosisältöä ja vertasin sitä pariin muuhun. Nyt sitten mietintämyssyssä on se, että mikä ruoka otetaan seuraavaksi kokeiluun. Bonolta saisi hiukan painoa pudota ja Bessie pysyä samassa. Bono painoi tänä aamuna 6,4 kiloa ja Bessie tasan 7. Bonon paino on pudonnut 400g ja Bessien 500g edellisestä punnituksesta, mutta Bonon ideaalipaino olisi varmasti n.6kg ja Bessien 7-7,2kg. Oma painonikin oli edelleen pudonnut, vaikkei enää kyllä tarvisi. Joka ikinen vaate on nyt liian suuri. Töihinpaluu on ilmeisesti raskasta :o) Enpä olisi ikinä uskonut valittavani liiasta painon putoamisesta :D