Tänään ihmettelin, että mihin Bessie oli hävinnyt meidän aidatulta takapihalta ja mitä Bono puuhastelee aidan vierellä yrittäen tunkea itseään pieniin silmukoihin. Kengät jalkaan ja aidan reunalle ihmettelemään: siellähän se Bessie, aidan väärällä puolella ja suussa jotain ihanan veristä.

Loikkasin aidan yli (korkeutta 100cm) ja lähemmäksi tutkimaan Bessien saalista. Sehän oli pieni Jussi, joka oli kohdannut tiensä pään meidän hurjan saalistajan hampaissa! Täysin vastasyntynyt se ei ollut, muttei kyllä aikuinenkaan. Ilman käsineitä en edes viitsinyt alkaa yrittämään ottaa jänöä pois Bessien hampaista ja vaikka Bessie antaa Lucaksenkin viedä luut suustansa, tästä se ei olisi hevillä luopunut.

En tiedä miten Bessie on mahtunut aidasta läpi, mutta ilmeisesti kova tahto vie tosiaankin vaikka läpi harmaan kiven. Bonohan aidasta on mennyt joskus läpi, muttei taka-aidasta, josta Bessie on todennäköisesti mennyt. Taka-aidan silmukat eivät siis anna periksi, sivuaitojen kyllä. Kuvan otin saaliista, mutta en viitsi herkempiä lukijoita järkyttää :) Bessie on nyt sitten makoillut ähkyisenä syönnistä lähtien ja huomenna ei taida saada ennen agitreenejä mitään sapuskaa. Maha on valtava!

Aikaisemmin tänään treenailimme kepeille lähetystä takapihalla ja se alkaa menemään jo ihan kivasti. Minun ei tarvitse juosta enää rinnalla vaan lähetys onnistuu parin metrin päästä. Lisäsin pari "keppiä" lisää, kun meillä on vain kuusi oikeaa keppiä. Kun lisäsin määrän kahdeksaan, huomasin, että Bessie kuvitteli kuuden riittävän palkkaan. No pienellä harjoittelulla ymmärsi, että kaikki mennään. Huomenna on agitreenit ja maanantaina mennään mölli- ja avoimeen luokkaan epiksissä. Katsotaan otanko Bononkin hauskuttamaan yleisöä :D

Bonon kanssa tilanne on hiukan rauhoittunut. Olen kehunut vuolaasti Bonoa, kun haistelee Lucasta taikka pussaa sitä ja eilen Lucas sai ottaa Bonon takatassusta kiinni ilman minkäänlaisia murinoita. Olin siis huoneen toisella puolella enkä heti ehtinyt väliin, kun Bono itse meni seisomaan Lucaksen vierelle. Lucas on myös syöttänyt makupaloja Bonolle ja Bono on saanut Lucaksen ruokien jämiä. Pikku hiljaa...