Tänään starttasin aamulla puoli ysin aikaan Bessien kanssa kohti Tamperetta tarkoituksena osallistua Tampereen KV -näyttelyyn. Matka sujui vauhdikkaasti, mutta parkkiin sain autoni todella kauas. Oltiin kuitenkin ihan ajoissa, onneksi, koska tuomari oli tällä kertaa täysin aikataulussa.

Bessien ja Elmon pentusista Erno oli ensimmäistä kertaa kehässä ja Katariinalle annoin muutamia viime hetken vinkkejä, vaikka ei olisi varmaan tarvinnut. Katariina oli sen verran ammattilaisen oloinen kehässä :) Erno esiintyi upeasti! Käveli hienosti, oli pöydällä oma ihana itsensä ja seisoikin Katariinan kanssa mahtavasti. Tuloksena Ernolle hieno EH ja sijoittuminen luokkansa neljänneksi! Luokassa oli siis 9 koiraa, joista kaksi sai ERIn, joten todella hienosti meni!

Erno Katariinan kanssa kävelemässä (Katariinalla valkoinen paita)

Erno ja Katariina (copyright Marko Tuliniemi)

Erno (copyright Marko Tuliniemi)

Kehän jälkeen kävimme Katariinan kanssa ostamassa Ernolle uuden hienon nahkaisen näyttelyhihnan, taisi näyttelykärpänen puraista oikein kunnolla :) Erno on kyllä mahtava pikkukaveri. Ikää on ylihuomenna vuosi, muta Erno oli kuin vanha tekijä sekä kehässä että kehän ulkopuolella. Kun Ernon kehä oli ohitse, mitä tekee Erno? Menee omaan boksiin ja alkaa nukkua! Ympärillä paljon narttuja ja uroksia sekä juoksuinen Bessie, mutta Erno vaan vetelee sikeitä. Ihana Erno! Ernolla on tärkeä paikka minun sydämessäni, kun se oli sen ekstarviikon meidän seurana. Yritin Katariinalle ja Eevalle vihjaista, että autossa olisi Ernon mentävä tila, mutta eivät suostuneet antamaan Erno minulle :)

Katariina ja Erno kehän laidalla

Bessien vuoro oli avoimien narttujen kehässä ja tulos oli EH, ei sijoitusta. Tuomari oli Bessiestä seuraavaa mieltä:
"3-vuotias. Keskikokoinen. Pitkä pää, vähän painavat korvat, tarpeeksi kaulaa. Ei tarpeeksi säkää. Aika pitkä runko. Jäykkä takapää, irtonainen etuosa. Mukava luonne". 
Että näin tällä kertaa :) En ihan allekirjoita tuomarin sanomisia, mutta tämä kuuluu asiaan, toiset tykkää ja toiset ei :) Seuraavaa näyttelyä odotellessa...

Koska eilisissä agilitykisoissa meni työtehtävissä niin myöhään, pakkasin kimpsut ja kampsut heti meidän kehän jälkeen pois enkä jäänyt edes katsomaan paras narttu- tai ROP-kehää. Kotiin päästyäni tutkin mitä Ernon perhe oli taas meille lahjoittanut ja paketista löytyi ihanat sortsit Lucakselle, farkkujuoksupöksyt Bessielle ja hienot takit Bonolle ja Bessielle! Kiitos tätäkin kautta! 

Muihin asioihin! Pure-pentujen seuraavat kokoontumisajot ovat 4.4. klo 12 keinoluolien merkeissä ja kaikki pennut ovat tulossa taas paikalle. On aivan mahtavaa, kun pentujen omistajat jaksavat olla kaikessa järjestämässäni mukana :) Kovasti myös mietin uskaltaisinko Bessien kanssa startata virallisissa agikisoissa toukokuun alussa...