Tänään oli vuorossa Hitti-Areenalla treenit Janitan vetämänä. Lähtökohta ei ollut mitä parhain, kun edellisenä yönä en vaan saanut unta. Tiedä missä vika, mutta taisin nukkua vain pari tuntia kunnolla. Jo menomatkalla silmät painoivat ja radalla olin sitten ihan h-moilasena. Siis ymmärsin mitä Janita puhui, mutta aivojen lähettämä viesti ei mennyt toiminnaksi saakka ja sainkin tehdä sylkkäreitä ja muita aika monta kertaa, jotta ne kelpasivat Janitalle Kieli ulkona Rata oli ihan mukava ja Janitan sanoin, että vaikka oli tehty karsintaratojen pohjalta, se olisi jokaisen koirakon tehtävissä riippumatta siitä minkä tasoinen koira ja ohjaaja ovat.

Huomasin myös, että mun ruumiinhallinta on nyt ihan hukassa ja omat ulottuvuudet päin takapuolta. Siis tiedättehän tilanteen, jos olette ajaneet Volvon farmarilla ja sitten hyppäättekin Toyota Yarikseen. Eli parkkeeraatte ihan liian kauas seinästä ja autojen väliin jää kilometri. Sama tilanne mulla radalla. Tämä minun 14 kiloa hoikempi olemukseni ei ole vielä välittynyt aivoihin vaan kuvittelen ajelevani siellä Volvolla ja pelkään osuvani esteisiin, kun välimatkaa niihin olisi ihan reippaasti. Janitakin ihmetteli, että miksi menen radalla niin varovaisesti. Mikäköhän on tilanne, kun pääsen tavoitteeseeni eli vielä n. 8 kiloa pois?!

Bessie Janitan mukaan menee todella hyvin ja sanoi antavansa sähköshokkeja, jos vielä käytän sanaa "täällä", vaikka Bessie kulkee aivan loistavasti mun ohjauksen mukana. No positiivista oli se, että Bessie menee kepit riippumatta siitä miltä puolelta ohjaan, kunhan vain saan sen oikeaan väliin ja rauhoitan menon. Ehkä me kisataan vielä joku päivä...

Bessie lähettää oikein ISOT onnittelut Rasmus-veikalleen, joka otti tänään TSAUn kisoissa ensimmäisen nollan ja voiton! Me ollaan niin onnellisia teidän puolestanne!!! Pusu