Poika tuli tosiaankin maailmaan 21.9. klo 16.41. Painoa 3310 g, pituutta 51 cm. Ihana poika onkin. Minun nenäni ja isänsä korvat. Tuuhea tumma tukka. Täydellinen.

Mutta ihan helpolla ei elämä alkanut vaan poika on nyt teholla hengitysvaikeuksien vuoksi. Keuhkoissa infektio ja on hengityskoneessa. Käännös parempaan on tänään tapahtunut ja toivotaan, että tilanne jatkuu samanlaisena. Tulen siis kotiutumaan sairaalasta ilman vauvaa. Mitään hengenvaaraa ei ole, mutta poika on kuitenkin hyvin kipeä. Mikään muu ei nyt ole tärkeää, joten pitäkää meidät ajatuksissa ja jos yläkerran Herraan uskotte, pistäkää sanaa meidänkin puolestamme.

Päivitys 23.9. klo 12.50 Poika voi tänään taas jo paremmin. Aallonpohjalta noustaan kovaa vauhtia. Lopullinen diagnoosi on keuhkokuume eli lääkitys on ollut alusta lähtien oikea ja bakteeri on nyt tapettu, mutta keuhkot vaativat oman aikansa parantua. Hengityskoneen säädöt ovat jo matalat ja niitä puretaan sitä mukaan, kun poika osoittaa merkkejä. Myös kipulääkitystä ja rauhoittavia on vähennetty. Tänään poika saa ensimmäiset maidotkin! Nyt poikaan saa jo koskea, syliin saamiseen menee vielä muutama päivä. Kovasti toivomme, että paraneminen jatkuu yhtä kovaa vauhtia ja pääsemme parin viikon sisään kotiin. Kiitos kaikille muistamisesta!

Päivitys 24.9. klo 10.30 Poika pääsi eilen neljän aikaan pois hengityskoneesta ja yön aikana myös lisähappea antanut maski oli poistettu. Kipulääkkeet on lopetettu ja sokeritippa poistetaan tänään, kunhan saadaan maidon määrää nostettua tarpeeksi. Nenä-mahaletku pysyy todennäköisesti sunnuntaille, koska antibioottihoito jatkuu sinne saakka. Minä kotiudun varmaankin huomenna, vauva sitten vähän myöhemmin. Hienosti poika siis toipuu. Tässä esittäytyy maailman suloisin pieni mies
1932391.jpg