Bessie on sitä mieltä, että Tuure on tullu tmeille olemaan hänen halinallensa. Bessie katsoo Tuurea palvovasti tummilla, suurilla silmillään ja kaverukset painivatkin sohvalla kokoerosta huolimatta :)
Tuure3-1.jpg

Tänään onkin ollut tylsä päivä, kun vettä on tullut koko päivän eikä olla päästy tekemään yhtään kunnon lenkkiä. Tällä hetkellä kameran suojakotelo saa kyytiä Tuurelta. Pehmolelut piti kerätä pois, kun Bonon mielestä kaikki lelut olivat sen. Tuure on tosi rauhallisen oloinen pentu, tai sitten pitkä matkustus painaa vielä. Nyt kyllä virtaa riittää, saa Marco kyytiä :) Huomenna Tuure lähtee omaan kotiinsa, kun minun oloni alkaa kuin alkaakin olla hiukan tukala ;) Uni maistui pikku vadelmatassulle vähän aikaa sitten. Onko toinen suloinen vai mitä?!
Tuure4-1.jpg

Muihin asioihin: Ava-ihanuus on aloittanut pentuagilityn ja ensimmäinen kerta oli mennyt Juhan ja Saran mukaan todella hienosti ja Ava oli syttynyt agilityyn samantien. Putki-hyppy-sarjakin oli mennyt kuin vettä valaen. Varokaa, sieltä tulee seuraava suuri agilitylupaus! Avasta sain kuvan Terri-Eristä, kuvaajana Sara. Katsokaa kuinka hienosti Ava jo seisoo.
Ava1.jpg

Muillekin kasvateille kuuluu hyvää. Dino on jo kohta suorittanut yhden tottelevaisuuskurssin ja Minna on jo varannut seuraavan kurssin. Myös Pave on pentukurssilla. Kyllä kasvattajan kelpaa, kun mukavia uutisia tulee kaikilta :)

Shortly in English: Bessie thinks that Tuure is her own teddy-bear and these friends wrestle in our sofa despite of the size difference. Tuure seems to be a boy that does not fuzz too much and he has energy and also ability to cool down if needed. Tomorrow Tuure will move to his new home to Tammisaari.