Eilen käännettiin Bessien kanssa nokka kohti Ylöjärveä ja agirotua. Netistä printtaamani ohjeet olivat hiukan epäselvät ja löysimme itsemme Pirkkalasta. Älkää kysykö miten se on mahdollista :) Otin sitten Nokia Mapsin käyttöön ja sieltä sainkin osittaiset ajo-ohjeet perille. Osittaiset siitä syystä, että Nokia Maps ei oikein tuntunut pysyvän itse reitillä, koska harva se hetki oli ruudussa ilmoitus "Ei tiellä" tai keskellä moottoritietä sanoi ääni "500 metrin päästä käänny vasemmalle" ?!? No, onneksi vähän muistin minne päin meidän piti olla menossa ja päästiin perille loppujen lopuksi, juuri ajoissa katsomaan TurPan ja Sivukonttorin suoritusta agiradalla.

Kahdelta meitä tuli moikkaamaan Bessien ihana poika Pave, joka olikin kasvanut siitä pentuajan hontelosta pikkumiehestä ihanaksi Miehen aluksi. Kuvia oli vaikea saada Pavestakin, kun vauhtia on enemmän kuin piirrettyjen Maantiekiitäjillä! Tässä pari kuvaa komeasta pojasta. Kiitos Timo, kun toit Paven näytille!
Pave_paa.jpg
Pave1.jpg
Pave2.jpg

Sitten olikin aika alkaa odottamaan Bessien ja Hennan tulikastetta agiradalla. Rataantutustumisen piti alkaa neljältä, mutta aikataulu oli puoli tuntia myöhässä. Kävimme Hennan ja Bessien kanssa lämmittelyesteillä treenaamassa ja siellä Hennan ja Bessien meno oli oikein hienoa. Tuli vihdoin TurPan Agi Diivojen vuoro ja Bessie oli lämmitelty kovasti vinkulelun kanssa. Alku menikin aivan loistavasti kunnes A-esteellä Bessie muisti, että "hei, nyt äiti jäi matksta" ja lähti etsimään kentän laidalta minua. Henna tuli hakemaan Bessien ja ne palasivat esteelle juosten ja sama meno Bessiellä jatkui uudestaan, kentän laidalle hakemaan minua. Vielä uusi yritys, jälleen mamman luokse ja sitten Bessie olikin jo paniikissa, kun ihmiset yrittivät pelotella sitä takaisin radalle. Henna yritti mennä Bessien kanssa viimeisen esteen, mutta Bessie ei enää halunnut mitään muuta kuin minun kainalooni, joten Henna suoritti itse viimeisen esteen. Yleisöllä oli hauskaa! Onneksi tämä ei ole niin vakavaa :) Kiitos Henna! Jatketaan treenejä, niin ehkä se napanuora minun ja Bessien väliltä katkeaa :D

Näin hienoa meno oli alkumetreillä
Bessie.jpg
Bessie2.jpg

Urpo suoritti koko radan mallikkaasti, hienoa Upi ja Tero! Dooriksella oli oma mielipiteensä radan esteiden suorittamisjärjestyksestä ja taas yleisöllä (ja Nooralla itselläänkin) oli hauskaa. Hienoimman radan teki Miina ja Annuli. En tiedä tuloksia, mutta tuskinpa Agi Diivat kovin korkealla olivat :D Ratojen jälkeen skoolasimme Marin ja Mikaelin Turpa-teltalla TurPan joukkueiden hienoille suorituksille. Ei tullut menestystä, mutta hauskaa oli senkin edestä. Ensi vuonna varmasti uudestaan!