Bonollakin oli aika Leena Piiralle, kyseessä oli seurantakäynti joulukuun käynniltä. Leena sanoi, että edistystäkin on tapahtunut, Bonon selän päällä edellisellä kerralla tuntuneita kuona-aineita ei enää ollut (Bono oli laihtunut 400 g). Sen etuosa on kyllä edelleen jumissa ja saatiinkin kotihoito-ohjeita eli miten hieron ja venytän sen etuosaa ja takaosaa.

Leena huomasi saman kuin mitä minä olen itse huomannut: Bonon pomputtavassa polvessa on nykyisin löysyyttä. Bonohan on saanut 0-polvet pari vuotta sitten, mutta nyt olen huomannut, että se polvi ei ole enää tiukka, vaan "kliksahtaa" aina silloin tällöin, kun sitä taittaa. Eli 0-polvia ei tällä hetkellä enää tulisi. Mistä tuo löysyys on polveen tullut, sitä ei kukaan osaa sanoa. Toivotaan nyt, ettei polvi löysty tuon enempää, muuten on edessä leikkaus :( Tuota polvea varten pitäisi ostaa nyt niveliä hoitavaa öljyä tai vastaavaa.

Bessiestä vielä muutama sananen. Ruokahalua on vaikka muille jakaa, mutta minusta sen maha on hiukan kasvanut. Tiistainahan se sitten nähdään onko siellä mitään :)